Yksivuotisten palkokasvien (herneen ja härkäpavun) käyttö nautojen ruokinnassa kokoviljasäilörehuna ja väkirehuna.
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan, miten hernettä ja härkäpapua voi käyttää nautojen rehuna, kokoviljasäilörehuna ja väkirehuna. Millaisia hyötyjä palkokasvien käytöllä voi saada, millaisia haasteita näissä rehuissa on ja millaisia ratkaisukeinoja haasteisiin on. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.
Ohjelma 13.00 Tervetuloa, Riitta Savikko, Luke kalvot (pdf) 13.05 Johdanto: miksi ja miten palkokasveja naudoille, Kaisa Kuoppala, Luke kalvot (pdf) 13.30 Härkäpapu ja herne kokoviljasäilörehuna, Paula Rissanen, Helsingin yliopisto kalvot (pdf) 13.55 Härkäpapu ja herne väkirehuna, Olli Pitkänen, Helsingin yliopisto kalvot (pdf) 14.20 Murskesäilöntä haastaa kuivauksen papujen ja herneiden varastoinnissa rehukäyttöön, Liisa Keto, Luke kalvot (pdf) 14.45 Viljelijäpuheenvuoro, Pellervo Kässi, Kuukkajärven maito, Uurainen 15.10 Rehutaulukkokuulumisia, Kaisa Kuoppala, Luke kalvot (pdf) 15.25 Yhteenveto, Anna-Katri Laakkonen, ProAgria Itä-Suomi 15.30 Tapahtuma päättyy
Ilmoittautuminen: viimeistään 21.11.2023 tämän linkin kautta! Ilmoittautuneille lähetetään etukäteen osallistumislinkki sähköpostilla ja jälkikäteen linkki materiaaleihin (kalvot, tallenne). Myös ilmoittautumatta voi osallistua. Tapahtuman alustukset nauhoitetaan ja ne tulevat myöhemmin saataville Luonnonvarakeskuksen YouTubeen ja järjestäjähankkeiden nettisivuille.
Webinaariin voi liittyä nettiselaimen kautta (suositus: Chrome), Teams-sovellusta ei tarvita tilaisuuden seuraamiseen. Teams-linkistä avautuvasta sivusta valitse ”Continue on this browser/Jatka tällä selaimella”.
Webinaarin järjestävät yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen MURU-Ilmastoviisas ja muutosjoustava ruokajärjestelmä pellolta kuluttajalle -hanke ja Resilience for Dairy -hanke sekä ProAgria Itä-Suomen Mainio Maitotila -hanke ja Helsingin yliopiston vetämä Leg4Life – Palkokasveilla kohti kestävää ruokajärjestelmää ja terveyttä -hanke.
Ruoka on yksi perustarpeistamme. Ruokajärjestelmä on väistämättä muutosten edessä, jotta voimme turvata ruokahuollon niin Suomessa kuin globaalisti ja samalla vähentää ruoantuotannon ympäristövaikutuksia. Monimutkaisen ruokajärjestelmän ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta voidaan tehdä viisaita päätöksiä ja sopeutua muutoksiin. Resilienssi tarkoittaa kyvykkyyttä sietää erilaisia häiriöitä ja sopeutua niihin, mutta myös tarvittaessa muuttumaan toiseen tilaan. Suomalaisen ruokajärjestelmän resilienssin vahvistaminen on tärkeää ilmaston ja maailmanpoliittisen tilanteen muuttuessa. Tietokortti: Resilientti ruokajärjestelmä
Joroisten yhtenäiskoulun 4- ja 7-luokkalaisilla monialaisen oppimiskokonaisuuden teemana oli ruoka. Tiistaina 3.10.2023 ohjelmassa oli viljelykasvi-, maaperä-, lehmä-, ilmasto- ja istutustyöpajat. Lisäksi 7-luokkalaiset vierailivat joko Tuomaan Highland -tilalla, Kolmalan tilalla tai SuhosFarmi Oy:llä. Torstaina ohjelma jatkui 4-luokkalaisten maatilavierailulla. Tilaan tutustumisen lisäksi nelosluokkalaiset pääsivät kokeilemaan lypsämistä sekä testaamaan polkutraktoreiden kiihtyvyyttä. Kiitos, kun saimme vierailla!
Monialaisen oppimiskokonaisuuden teemapäiviä järjestivät yhteistyössä Maaseutuammattiin ry ja Luonnonvarakeskus ARMI- ja MURU -hankkeet.
Kuvissa Luonnonvarakeskuksen tutkijan Mira Haapalaisen vetämän lehmätyöpajan antia. Kuvat: Niina Mäntyniemi/Maaseutuammattiin ry
7C pääsi vierailulle Tuomaan Highland-tilalle ja tilan isäntä kertoi ylämaankarjan elämästä ja hoidosta. Kolmalan tilalla päästiin rapsuttamaan emolehmiä. Kuvat: Riitta Savikko/Luke ja Niina Mäntyniemi/Maaseutuammattiin ry.
Tekstit: Riitta Savikko/Luke ja Niina Mäntyniemi/Maaseutuammattiin ry
Luonnonvarakeskus ja Maaseutuammattiin ry toteuttivat maatalousteemapäivän Varpaisjärven koululla Lapinlahdella 7.9.2023. Teemapäivä oli osa koulun Kotikuntana Lapinlahti -monialaista oppimiskokonaisuutta.
1-3 -luokkalaiset viettivät aamupäivän Ruostepuron tilalla maatilan toimintaan tutustuen ja monenlaisen pihapuuhan parissa. 4-9 -luokkalaisilla aamupäivä meni työpajoissa, joiden aiheina olivat lehmä, maaperä, viljat, ilmasto ja puutarhatyöt. Iltapäivällä isommat oppilaat suuntasivat lähialueen maatiloille.
Luonnonvarakeskuksen ARMI- ja MURU-hankkeissa jalkaudutaan kuluvan lukuvuoden aikana kouluille kertomaan maataloudesta, koska hankkeissa halutaan lisätä lasten ja nuorten ymmärrystä ruuantuotannosta ja maataloudessa kehitetyistä ratkaisuista ympäristökysymyksiin sekä myös tietämystä maataloudesta ammattina.
Lehmätyöpajan toimintapisteitä. Lehmätyöpajaa veti Mira Haapalainen Luonnonvarakeskuksesta. kuvat: Mira Haapalainen / Luke
Peltojen maalajeista lapsille työpajaa veti Arja Mustonen Luonnonvarakeskuksesta. kuva: Niina Mäntyniemi/Maaseutuammattiin ry.
Varpaisjärven koulun 9-luokkalaiset vierailivat Mattilan maitotilalla. Kuva: Mira Haapalainen / Luke.
Puutarhapajassa lapset saivat istuttaa koulun pihaan marjapensaan ja kylvää herneitä versokasvatukseen kotiin, pajaa veti Kati Rikala Luonnonvarakeskuksesta.
Luonnonvarakeskuksen ARMI (Alueelliset ratkaisukeinot eloperäisten maatalousmaiden ilmastovaikutusten hillitsemisessä) -hankkeen rahoittaja on maa- ja metsätalousministeriön HiilestäKiinni-tutkimusohjelma ja MURU-hankkeen (Ilmastoviisas ja muutosjoustava ruokajärjestelmä pellolta kuluttajalle) rahoitus on saatu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
teksti: Niina Mäntyniemi/Maaseutuammattiin ry ja Riitta Savikko/Luke
Tervetuloa kuulemaan maanparannusaineiden ja orgaanisten lannoitteiden hyödyistä ja haasteista ja keskustelemaan ratkaisukeinoista niiden käyttöön liittyen. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.
Kuva: Erkki Oksanen
Milloin: 7.9.2023 klo 12–16 Missä: Sedu Ilmajoen kampus, Ilmajoentie 525, 60800 Ilmajoki, auditorio. Esityksiä voi seurata myös etäyhteydellä. Teams-linkki lähetetään ennen tapahtumaa etäosallistujille.
teksti: Karoliina Rimhanen, Elina Nurmi, Sari Himanen
Herne kukkii. Kuva: Elina Nurmi
Viljelijöiden arvostus, parempi kannattavuus ja yhteistyö tuottajien ja kuluttajien välillä. Nämä teemat nousivat esille Viljellen kohti muutoskestävää maatilaa – työpajassa, joka pidettiin Tuorlassa, Piikkiössä 22.11.2022. Työpajassa keskusteltiin viljelykäytäntöjen merkityksestä maatalouden ilmastoviisauden ja muutosjoustavuuden vahvistamisessa. Alustuksissa kuultiin varsinaissuomalaisten viljelijöiden kokemuksia muutoksiin varautumisesta sekä palkokasvien viljelyn mahdollisuuksista säästää energiaa ja vähentää typpilannoitteiden käyttöä.
Palkokasvit viljelykiertoon
Tuotantokustannuksien kallistuminen ja talouden epävakaus heikentävät viljelijöiden toimintakykyä ja laskevat työmotivaatiota. Lisäksi ilmastonmuutokseen liittyvät muuttuvat sääolot ovat lisääntyneet viime vuosina. Varsinais-Suomen alueella kuivuus on ollut suurin satoa rajoittava tekijä. Kriisiaika lisää tilojen välistä eriarvoisuutta. Parempaa satovuotta on odotettu jo pitkään, mutta sitä ei ole tullut tai hyöty on valunut suurempiin kustannuksiin.
Palkokasvien käyttö viljelykierrossa tarjoaa mahdollisuuden säästää energiaa ja typpilannoitteiden käyttöä. Hannu Känkäsen mukaan biologisen typensidonnan osuus Suomen viljelykasvien saamasta typestä on tällä hetkellä noin 5 %. Väkilannoitetypen käyttöä voitaisiin kuitenkin vähentää jopa puoleen hyödyntämällä palkokasveja täysimääräisesti viljelykierrossa. Säästö energiankulutuksessa on seurausta erityisesti ammoniakin tuotannon vähentymisestä, mutta vaikutuksia on myös maatilan energiankulutukseen. Känkänen muistutti esityksessään, että kerääjäkasvien onnistumisessa on suuriakin eroja. Apiloiden viljelyvarmuutta voi parantaa käyttämällä seoksia ja olemalla tarkkana kylvötekniikan kanssa.
Talouden seuranta ja suunnittelu kannattaa
Työpajan ryhmäkeskustelussa pohdittiin oman maatilan ja Suomen maatalouden tulevaisuutta. Maan kasvukunnosta huolehtiminen sekä viljelyn monipuolistaminen lisäämällä viljelykiertoon palkokasveja korostuivat keskusteluissa tärkeiksi tavoitteiksi. Taloudelliset näkökulmat tulivat selkeästi esille ryhmäkeskustelun aikana. Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että viljelyn tulisi olla kannattava elinkeino, mikä takaa viljelijöille toimeentulon myös poikkeuksellisina vuosina. Kannattavuus, maksuvalmius ja vakavaraisuus sekä työvoiman saatavuus herättivät huolta osallistujissa. Alkutuottajat ansaitsisivat paremman hinnan tuotteistaan. Osallistujat pitivät tulojen ja menojen tasapainoista hallintaa, erityisesti muuttuvien kulujen seurantaa, myyntierien jaksottamista, kilpailutuksia ja verosuunnittelua tärkeinä asioina. ”Rautaan ei kannata turhaan laittaa rahaa. Mieluummin vuokraa koneita tai ostaa niitä yhdessä muiden viljelijöiden kanssa”, totesi yksi keskusteluun osallistunut viljelijä.
Kumppanuusmaatalous kiinnostaa
Työpajaosallistujat näkivät paljon mahdollisuuksia yhteistyön lisäämisessä. Erityisesti yhteistyön tärkeyttä korostettiin kotieläin- ja kasvintuotantotilojen välillä. Varsinaissuomalaiset työpajaosallistujat olivat sitä mieltä, että oman alueen viljelijöihin kannattaa rohkeasti tutustua ja miettiä yhteistyömahdollisuuksia. Tämä voisi poikia mahdollisuuksia esimerkiksi tuotteiden jatkojalostukselle. Paikallisessa yhteistyössä jaetaan osaamista ja hyviä käytäntöjä. ”Tämä on varsin hyödyllistä: saa itse ja antaa muille”, tiivisti eräs työpajaosallistuja.
Moni osallistuja toivoi ruoantuottajille enemmän arvostusta ja suomalaiselle maataloudelle myönteisempää julkisuuskuvaa. Perinteisten yhteistyömuotojen, kuten naapureiden välisen koneiden, peltojen ja työvoiman vaihdon lisäksi osallistujat nostivat keskusteluissa esiin kuluttajien ja tuottajien välisen yhteistyön. Kumppanuusmaataloutta pidettiin hyvänä keinona kuulla ja huomioida nykyistä paremmin kuluttajien toiveita näkemyksiä ja vastata näin paremmin kysyntään. Viljelijöiden on hyvä olla esillä, jotta tuotanto saa kasvot. Näin parannetaan tietoisuutta paikallisesta tuotannosta sekä viljelijän arjesta. Näkyvyyttä tulisi lisätä erilaisiin medioihin, ja viestintää kohdentaa erilaisille ryhmille. Osallistujien mukaan etenkin ympäristöhyötyjä tulisi nostaa enemmän esille. Konkreettinen ehdotus oli myös kaupunkilaisille järjestettävät työpajat, joissa tuottajat ja kuluttajat pääsisivät kohtaamaan.
Ilmastoviisas ja muutosjoustava ruokajärjestelmä pellolta kuluttajalle (MURU) – hankkeen väki on kesän mittaan mukana eri tapahtumissa:
5.-8.7.2023 OKRA maatalousnäyttelyssä Oripäässä, olemme mukana Luonnonvarakeskuksen osastolla sisähallissa lisätietoja
11.8.2023 Seosviljelyllä viljelyvarmuutta -pellonpiennarpäivässä Mustialassa. Päivän aikana pääsee tutustumaan viljelyvarmuuden, ravinneomavaraisuuden ja ilmastokestävyyden parantamiseen sekaviljelyn avulla. lisätietoja
17.-19.8.2023 Lepaan puutarhanäyttelyssä, olemme mukana Luonnonvarakeskuksen osastolla lisätietoja
Lisätietoja: Karoliina Rimhanen, karoliina.rimhanen@luke.fi, p. 040 747 1255
Teksti: Elina Nurmi, Karoliina Rimhanen, Sari Himanen
”Olisipa hienoa, jos suomalaista ruoantuotantoa aidosti arvostettaisiin niin että viljelijäkin hyötyy.” Näin kiteytti yksi osallistujista 16.11.2022 järjestetyssä Tuottoa maanhoidosta -työpajassa Tampereella, joka pureutui elävään maaperään ja sen eliöyhteisöön. Alustuksissa kuultiin maaperän ravintoverkon toiminnasta ja merkityksestä uudistavalle viljelylle sekä käytännön esimerkkejä ja kokemuksia tilalta, joka on ottanut käyttöön uudistavan viljelyn menetelmiä.
Monipuolinen ja hyvinvoiva maaperän eliöyhteisö huolehtii maan biologista toiminnasta ja ylläpitää monimuotoisuutta. Maatalouden resilienssin eli muutosjoustavuuden kannalta maaperän ravintoverkoilla on tärkeä merkitys. Hyvä maan kasvukunto parantaa viljelyjärjestelmän vastustuskykyä ja häiriöiden sietokykyä, sekä edistää myös varautumista ilmastonmuutokseen. Työpajan alustusten jälkeen ryhmäkeskustelussa pohdittiin toiveita oman maatilan tai Suomen maatalouden tulevaisuuden suhteen ja mietittiin ratkaisuja, kuinka toivottu tila voitaisiin saavuttaa.
Ala tarvitsee arvostusta ja parempaa kannattavuutta
Keskustelussa moni osallistujista koki, ettei suomalaista maataloutta ja viljelijän tekemää työtä nykyisellään arvosteta tarpeeksi, mikä heijastuu maatalouden alhaiseen kannattavuuteen ja yhteiskunnallisen keskustelun sävyyn kotimaisen ruoantuotannon tarpeellisuudesta. Lisäksi kannettiin huolta tilojen kilpailukyvystä. Kallistuneet tuotantopanosten hinnat ja viljelyn kannattavuushaasteet huolestuttivat osallistujia. Osallistujat pitivät tärkeänä omavaraisuudesta huolehtimista, jolloin ei olla niin riippuvaisia ostettavien tuotantopanosten hintakehityksestä. Kokemusten mukaan ostopanoksia tarvitaan vähemmän silloin, kun pellon kasvukunto on hyvä. Hyväkuntoisella pellolla saavutettava korkeampi satotaso auttaa myös saamaan kustannuksia kuriin. Maaperän kasvukunnon hoidon yhtenä tavoitteena on saada pelto tuottavaksi ilman kalliita investointeja.
Osallistujat nostivat esiin, että kannattavuuden parantaminen lisäisi viljelijöiden motivaatiota luoda ja kehittää uusia ratkaisuja. Uskoa parempaan huomiseen tarvitaan. Maaseutumaisemien säilyminen ja suomalaisten perheviljelmien pysyminen elinvoimaisina ja sekin, että kuluttajat ymmärtäisivät alkutuotannon hienouden, koettiin tärkeäksi. Yhtenä konkreettisena toiveena mainittiin, että maaseudulla näkyisi enemmän laiduntavia eläimiä.
Tiedon jakaminen ja uuden oppiminen on ryhmäkeskusteluun osallistuneiden mukaan välttämätöntä. ”Pitää olla silmät ja korvat avoimina uudelle”. Pellonpiennarpäivillä ja työnäytöksillä on oma paikkansa, mutta lisäksi olisi hyvä tutustua nykyistä paremmin kansainvälisiin kokemuksiin. On hyvä nähdä, millaisia käytänteitä on muualla maailmassa ja millaisia tuloksia niillä on saavutettu.
Miten toivottu tila voitaisiin saavuttaa?
Osallistujilla oli paljon ideoita siitä, miten maatalouden toivottu tila voitaisiin saavuttaa. Kaikki lähtee liikkeelle jo lapsista: esimerkiksi tilavierailuilla voidaan tehdä ruoantuotantoa tutuksi. Maanviljely on osa entistä harvemman elämää, joten maanviljelijän arkea ja sen vaatimuksia kannattaa tuoda esille. Vanhat mielikuvat kaipaavat päivittämistä nykypäivään. Ruoka ei saa olla itsestäänselvyys. Tärkeä näkökulma on myös se, että viljelijä ei ole ainoastaan ruoantuottaja vaan myös maaseutumaiseman ylläpitäjä.
Osallistujat kaipasivat joustavampaa tukipolitiikkaa ja tukiriippuvuuden pienentämistä sekä toivoivat, että valvonta olisi kannustavampaa. Maaperäosaamisen parantaminen kiinnostaa laajasti. Maaperästä voisi olla enemmänkin kansalaiskasvatusta. Maan kasvukunto ja sen tuntemus on kestävän viljelyn perusasioita. Eräs osallistuja muistutti, että on tärkeää, että viljelijä itse toteuttaa havainnointia. Sillä tavoin oppii ymmärtämään omien päätösten vaikutukset.
Yhteistyön voima on suuri. Sen voi toteuttaa monella tavalla: jakamalla koneet lähiseudun viljelijöiden kanssa tai käyttämällä urakoitsijaa tai vaikka tekemällä yhteistyötä markkinoinnissa ja tilatason energian tuotannossa. Yksi osallistujista huomautti, että tilakoon kasvu ei ole aina ratkaisu. Pieni tila voi tuottaa kannattavasti. Kassavirran tietämys, tulojen suhde menoihin, on kuitenkin keskeistä kuten myös suunnitelmallisuus, oikea-aikainen toiminta sekä tuotantostrategian valinta. Viljelijän tulee asettaa tavoitteita ja seurata niiden toteutumista. Yksilölliselle tilan kehittämiselle on tarvetta.
Miten tieto välittyisi helposti alkutuottajille? Uusiin menetelmiin siirtyminen vaatii käytännön koulutusta ja tiedonvaihtoa. Osallistujat toivoivat lisää tilatason pilotteja. Ryhmäkeskustelun osallistujien mukaan tiloilla tehtävät omat pienet kokeilut ovat myös arvokkaita, eikä virheitä kannata pelätä. Viljelijöiden osaamista hyödyntävää käytännönläheistä koulutusta toivottiin enemmän. Esimerkiksi pellonpiennarpäivät koettiin hyödyllisiksi tavoiksi oppia uutta. Vertaisoppiminen nostettiin tärkeäksi keinoksi, ja myös tutkimuksen ja koulutuksen yhdistämistä toivottiin lisää. Myös verkko-opetusta toivottiin lisää. Toiveissa on saada myös tarkempaa tietoa eri tuotantosuunnille, jotta uuden teknologian suomat mahdollisuudet voidaan täysimittaisesti hyödyntää. Osallistujat muistuttivat, että koulutuksista on tärkeää tiedottaa monipuolisesti: suoraan sähköpostitse sekä somen ja lehti-ilmoitusten välityksellä. Toistokin on hyväksi monessa mielessä, esimerkiksi WhatsApp-ryhmän perustaminen koulutuksen jälkeen voisi olla hyödyllistä.
Vihannesmaiden viljavuuden parantaminen oli teemana VIIVI- ja MURU-hankkeiden järjestämässä työpajassa, joka pidettiin Säkylässä 9.3.2023. Alustusten jälkeen keskusteltiin ryhmissä maanparannuksesta vihannestuotannossa – millaisia maanparannustoimia on käytetty ja kokeiltu sekä mitä hyötyjä ja hankaluuksia niihin liittyy. Toisaalta katsottiin tulevaisuuteen: millaiset ratkaisut kiinnostaisivat, mitkä asiat kannustavat kokeilemaan maanparannustoimia ja mitä tietoa tarvittaisiin lisää.
Maanparannustoimia käytössä monipuolisesti
Peltomaan hyvän kasvukunnon hoito lähtee peruskunnostuksesta: salaojituksesta ja kalkituksesta huolehtiminen on välttämätöntä. Peruskunnostus tulisi olla tehtynä ajoissa ennen vihannesten viljelyä, ja tämä voi olla joskus haastavaa vuokralohkoilla. Lisäksi kunnostuksen kustannukset pohdituttavat ajoittain. Peltojen ravinnetilan peruskunnostusta biotiitin avulla oli käyttänyt muutama viljelijä. Peltojen pinnan tasauksella on pyritty tasoittamaan kasvuoloja peltolohkon sisällä, kun painanteet on saatu poistettua.
Maanmuokkauksessa osa viljelijöistä on siirtynyt suorakylvöön viljavuosina, ja myös (syys)kyntöä on pyritty välttämään. Suorakylvössä ja muokkauksen keventämisessä keskustelua herätti, mitkä ovat pitkän aikavälin vaikutukset maahan ja viljelytoimien oikea ajoitus. Maahan syntyneitä tiivistymiä on useampi viljelijä pyrkinyt poistamaan jankkuroimalla, ja jankkuroinnin on koettu parantaneen pellon vesitaloutta. Haasteeksi todettiin sopivan jankkurointiajankohdan löytyminen. Lisäksi jankkurointi saattaa joillain lohkoilla nostaa kiviä pintakerroksiin.
Viljelykiertojen monipuolistaminen sekä maanparannus- ja kerääjäkasvien viljely olivat yleisesti kokeiltuja ja hyviksi havaittuja maanparannuksen keinoja. Nurmivuosien mukaan otto viljelykiertoon tuo paljon hyviä vaikutuksia, mutta vaikutukset kasvitauteihin ja joskus myös tuholaisiin (sepän toukat) mietityttävät. Ratkaisuna näihin haasteisiin on pitkäikäisten nurmien välttäminen. Nurmiviljelystä on saattanut olla haittaa vuokralohkoilla, joilla on aiemmin ollut pitkäikäisiä nurmia. Ylipäänsä todettiin, että viljelykierto on välttämätöntä, mutta joillain tiloilla kasvilajivalikoiman monipuolistaminen voi olla hankalaa ja seurauksena voi olla se, että erikoiskasveille käytössä oleva viljelyala pienenee.
Koko kesän saneeraus- tai maanparannuskasveja (mm. retikat, valkosinappi) oli kokeillut useampi viljelijä. Näiden kasvien avulla pyritään hallitsemaan tauteja ja rikkakasveja ja lisäämään monimuotoisuutta. Syväjuuriset kasvit rikkovat myös maahan syntyneitä tiivistymiä. Haasteina on löytää viljelykiertoon sopivia lajeja, ja toisaalta joissain tapauksissa pohdituttaa satokasvien viljelyalan pieneneminen.
Satokasvin jälkeen kylvettävistä tai viljan aluskasvina käytettävistä kerääjäkasveista oli monella kokemuksia. Vihannesten jälkeen oli kokeiltu mm. italianraiheinää, kevätviljoja ja hunajakukkaa. Näiden koettiin kuohkeuttavan maata, lisäävän pieneliöstötoimintaa ja pitävän rikkakasveja ja ravinnehuuhtoumia kurissa. Toisaalta pitkän kasvuajan vihannesten jälkeen kerääjäkasvien kylvö on mahdotonta. Syksyn märkyys voi myös haitata kerääjäkasvien kylvöä tai kerääjäkasvuston lopetusta. Jos kerääjäkasvien käytölle haetaan tukea, tukiehdot ovat melko kankeat. Myös muita syyskylvöisiä kasveja (ruis, syysohra) on hyödynnetty vihannesten jälkeen.
Muutama viljelijä oli kokeillut kipsin käyttöä pellolla, mutta tuloksista ei ollut vielä juuri tietoa. Kipsi ei sovi järvialueille, ja myös rakennekalkki kiinnostaa maanparannusaineena.
Jotkut viljelijät olivat käyttäneet sienimökompostia, jonka käyttöä rajoittaa korkea fosforipitoisuus, ja kasvijätekompostia. Karjanlannan käyttö on jäänyt nykypäivänä vähäiseksi, sillä sitä ei ole tärkeimmillä vihannesviljelyalueilla yleensä helposti saatavissa ja sen käyttöön vihannestuotannossa liittyy rajoituksia peltojen usein korkeiden fosforilukujen kuin sopimustuotannon ehtojen myötä.
Maanparannuksesta apua sään ääri-ilmiöihin varautumiseen
Näiden monipuolisten, jo kokeiltujen vaihtoehtojen lisäksi pohdittiin tulevia ratkaisuja vihannesmaiden kasvukunnon hoitoon. Maanparannusaineet, etenkin puupohjaiset materiaalit, kiinnostavat, mutta niiden pitkäaikaisvaikutuksia pohditaan. Samoin mietitään hyötyjä suhteessa mahdollisiin haittoihin. Tietoa maanparannusaineiden vaikutuksista ja käyttötavoista tarvitaan siis lisää.
Ylipäänsä keskustelijat totesivat, että vihannespeltojen syyshoitoon sadonkorjuun jälkeen on syytä panostaa entistä enemmän. On myös tärkeää varautua sään ääri-ilmiöihin, mm. parantaa veden varastointimahdollisuuksia niin viljelymaassa kuin kastelualtaiden ym. avulla.
Maanparannukseen kannustaakin tarve varautua sään ääri-ilmiöihin, jotka aiheuttavat ongelmia erityisesti huonorakenteisilla pelloilla. Maan rakenteen korjaaminen on vaikeampaa, kun se on jo päässyt huonoon kuntoon, eli ennalta ehkäisy on tarpeen. Maanparannukseen voidaan havahtua myös tilanteessa, jossa on jo todettu satotasojen laskeneen. Rikkakasvien hallitsemiseksi (mm. saunakukka) on myös tarpeen tehdä muutoksia viljelykäytännöissä.
Tietoa tarvitaan lisää
Uutta tietoa viljelyn suunnittelun tueksi tarvitaan mm. hyvistä kasviyhdistelmistä ja viljelykierroista: mitkä kasvit sopivat mihinkin tilanteeseen. Kasvipeitteisyyden lisääminen on vihannestuotannossa usein haastavaa: mitä keinoja tähän olisi käytettävissä. Myös Suomessa uusien kasvilajien ja -lajikkeiden ominaisuuksista ja viljelystä kaivataan lisää tietoa. Vihannesviljelyssä on käytössä paljon vuokramaita, ja näiden kunnostuksen ja viljelykierron suunnittelu on haastavaa – mitkä keinot olisivat parhaita vuokralohkojen kasvukunnon varmistamiseen?
Työpajan osallistujat olivat yleisesti sitä mieltä, että vihannestiloilla on tarpeen panostaa entistä enemmän viljelymaan hoitoon, etenkin sääolojen muuttuessa yhä haastavammiksi. Keinoja tarvitaan monipuolisesti pellon peruskunnostuksesta maanparannusaineiden käyttöön asti. Yleinen tuntuma oli se, että viljelykiertojen monipuolistaminen, kasvipeitteisyyden lisääminen ja maanparannus- ja kerääjäkasvien käyttö kiinnostivat osallistujia eniten. Näistä kuitenkin tarvitaan lisää kokemusta ja tutkimustietoa. Maanparannusaineiden käyttöä rajoittaa usein mm. peltojen korkea fosforiluku, ja toisaalta käyttökokemuksia ja tutkimustietoa erilaisista maanparannusaineista on vielä vähän.
